May 10, 2021
Rotuesittelyssä: Bichon frisé
Bichon frisé on valkoinen pieni seurakoira. Bichon kuuluu FCI-ryhmään 9 eli kääpiö-ja seurakoiriin.
Rodulla ei ole ollut muuta alkuperäistarkoitusta kuin toimia seurakoirana. Rodun kotimaat ovat Belgia ja Ranska, josta ne ovat levinneet ympäri maailmaa.
Bichon frisé on kääpiökoirarotu. Ihanne säkäkorkeus on 25–29cm. Paino on noin 5kg suhteessa koiran kokoon. Bichonin kuuluu olla korkeuttaan pidempi, ei neliö.
Bichon frisén tunnistaa katukuvasta usein pyöreästä ja runsas karvaisesta päästä. Turkki on kihara ja valkoinen. Mustat ilmeikkäät silmät ja kirsu erottuvat selkeästi karvaisen pään joukosta. Bichon kantaa häntää ylväästi selän päällä ja on kiinnostunut ympärillä tapahtuvista asioista. Luonteeltaan bichonit ovat ystävällisiä, iloisia ja avoimia vieraita kohtaan.
Bichonin valkoinen ja kihara turkki vaatii säännöllistä hoitoa ja trimmaamista, että turkki pysyy kauniina ja takuttomana. Bichon frisé trimmataan rodulle tyypilliseen muotoon saksilla leikkaamalla. Bichon on ehdottomasti turkkirotu, joten turkinhoitoon on satsattava. Turkinhoito ei ole rakettitiedettä ja jokainen siihen pystyy, kun vain viitsii.
Koska rodun harrastajat ovat parhaita kertomaan rodusta, olen koonnut haastattelut muutamalta rodun aktiiviharrastajalta. Olkaa hyvä!
(Rotumääritelmä löytyy täältä.)
Kuka olet?
Olen Anna-Maija Nordling. Noin 26 vuotta sitten etsiessäni itselleni sopivaa koirarotua en tiennyt vielä, mitä minusta tulee isona. Mutta päätös koiranhankinnasta oli selvä ja vakaa.
Olen ollut koko elämäni vaikeasti ihosairas — kerran lääkäriltä saamani tittelin mukaan iholtani “yksi Suomen kuivimmista” atoopikoista — eikä koira elämässäni tuntunut järkeenkäyvältä ainakaan terveyden puolesta. Saan edelleen monesta rodusta hengitys- ja iho-oireita. Mutta, kun koirarakas ihminen päätöksen tekee, siinä pysytään.
Ensin bichon friséitä oli yksi, ja kun Jessikasta aika jätti, tuli pian uusi. Kun en raaskinut jättää Wilmaa edes satunnaisesti yksin kotiin, hankimme sille kaverin Bettyn. Ja juuri, kun olin pyhästi luvannut ja vannonut miehelleni, ettei kolmatta tule, kävi tuli ja leimaus, ja meille tupsahti kolmas bichon, Nelly.
Olemme mieheni kanssa edelleen onnellisesti naimisissa. Ja jokainen kolmesta koirastamme on meille rakas.
Miten olet päätynyt juuri tähän rotuun?
Vaikeasti hallittava atooppinen ihoni sai minut etsimällä etsimään sopivaa rotua. Olen yltiöoptimisti ja tiesin napakympin vielä löytyvän. Ennen omaa Jessikaani sainkin harjoitella saman katon alla olemista ystäväni bichonilla. Nukuimme karvakasan kanssa nenät vastakkain ja harjoittelin sen turkin hoitoa. Kun olin vakuuttunut, etteivät ainakaan tämän bichonin epiteelit ihoni tilannetta kurjistaneet, uskalsin hankkia ensimmäisen oman epiteelintuottajan. Ja vaikka ihon tila olisikin pahentunut, olisin syönyt mielelläni ja auliisti lääkkeitä, jotta olisin voinut koiran pitää.
Näin prioriteetit keikahtavat, kun bichonin nappisilmiä katsoo.
Myös rodun ominaisuudet puhuttelivat. Vaikka tiedänkin jo tähän päivään mennessä, kuinka persoona jokainen koira voikin olla, on bichon frisé aina iloinen ja ystävällinen. Bichon on minulle “inhimillisin” koiraroduista, joita olen kohdannut. Lisäksi se on kaunis. Sopivan kokoinen. Viisas. Mainio. Kiltti. Vekkuli.
Millaisena koet rodun turkinhoidon?
On itsensä petkuttamista sanoa, ettei bichonin turkinhoito vaatisi työtä. Kyllä se vaatii. Tätä tulisikin korostaa yhä enemmän asiasta kerrottaessa rotuun tottumattomille ja ensimmäistä bichoniaan hankkiville. Kuinka paljon turkki vaatii työtä, riippuu koiran turkinlaadusta, mutta myös omistajan tavoista ja tavoitteista. Miksei myös elinympäristöstä!
Kolmen koirani turkit ovat kaikki erilaisia: Yksi suorastaan hylkii likaa ja föönatessa kuivuukin alta aikayksikön. Toinen on paksu ja huolellisella pesulla, föönauksella ja trimmauksella se pysyy edustavana pitkään. Kolmas turkki on pehmeä kuin poutapilvi taivaalla ja kihartuu, likaantuu ja menettää ryhtinsä heti, kun selkäni käännän. Jokaiselle turkkityypille on löydettävä sopivat ja laadukkaat hoitotuotteet. Toimivimmat suositukset olen saanut aina trimmaamoista ja rodun kasvattajilta.
Miltä koiran turkki näyttää, on suoraan verrannollinen siihen, millaisen matten ja/tai hussen koira on saanut. Toisin sanoen kuinka huolellinen ja viitseliäs omistaja on viemään koiransa trimmaajalle tai tekemään työn itse. Niin tai näin, turkinhuoltoa ei voida sysätä pelkästään trimmaajalle, vaan omistajan tulee tehdä välihuoltoja ja -pesuja, pitää turkki takuttomana, pestä kakkapyllyt ja kuratassut.
Jollekin omistajalle riittää, ett koira on puhdas ja takuton. Toinen taas haluaa lisäksi bichoninsa näyttävän rodunomaiselta, jolloin hän kiinnittää huomiota myös turkin pituuteen ja muotoiluun.
Ja siltä kolmannelta ryhmältä, joka ei välitä lainkaan edellä mainituista asioista, heiltä haluaisin ottaa bichonin pois kokonaan. Minusta he eivät ole tämän kultaisen rodun arvoisia.
Minä olen päätökseni tehnyt siitä, että turkit hoidetaan, kun kerran turkkikoirarotuun on päädytty. Näyttelykoiran upeaa, uljasta ulkoasua en tavoittele koirilleni, jotka eivät rakenteeltaan näyttelykoiraksi kelpaisikaan, mutta bichoneiksi ne pitää tunnistaa.
Koirani elävät luullakseni onnellista elämää, sillä ne eivät ole oikeastaan koskaan yksin ja ne saavat juosta vapaana suurella piha-alueella. Pitkä hihnalenkki tehdään ainakin kerran päivässä. Vapaana juokseminen näkyy tietysti turkissa, kun ruohossa ja mudassa saa hyöriä ja pyöriä. Tämäkin on oma valintani: Haluan, että koirat saavat olla koiria leikeissään, vaikka omistajan huoltokeikat lisääntyvätkin.
Millaisia välineita ja aineita käytät turkinhoidossa?
Vuosien mittaan tulee kokeilleeksi monenmoisia hilavitkuttimia ja aineita turkinhoitoon, mutta loppujen lopuksi pärjäämme kovin vähällä.
Kun löytää kullekin turkkityypille sopivan karstan, sellaisesta kannattaa pitää kiinni. DoggyManin karstat ja Madanin kammat on meillä todettu parhaimmiksi. Saksia onkin sitten jo moneen lähtöön — suoraa ja kaarevaa — vähän emännän mielialan mukaisesti. Kynnet leikkaan terävillä leikkureilla ja oikeaan mittaan leikkaamiseksi valotan jokaista kynttä altapäin kirkkaalla led-valaisimella verisuonen erottumista varten. Tassukarvat leikkaan pienellä tassutrimmerillä ja se suurempi trimmeri — no se on jäänyt laatikkoon. Selkää säästävä, säädettävä hoitopöytä on ihan välttämättömyys, kuten on myös tehokas, portaattomasti teholtaan säätyvä turkinkuivain.
Sitten minulla on toooosi hyvät monitoimipinsetit: omat sormeni ja kynteni. Niillä lähtevät niin korvakarvat kuin punkit iholta. Näillä välineillä ja ammattilaisilta ostetuilla shampoilla ja hoitoaineilla pärjäämme!
Mikä tässä rodussa on parasta?
Arvostan bichon friséssä eniten sen luonnetta. Vaikka persoonat eroavatkin toisistaan, on niille kaikille yhteistä hyväntahtoisuus. Kolmen koiran laumassa huomaa jo erot! Kerran järjestämässämme bichonien tapaamisessa koirapuistossa oli paikalla tasan 50 yksilöä — eikä ainuttakaan nahistelua. Se kertoo rodun lempeydestä. Nynnyjä nämä eivät kuitenkaan ole, vaan kaikilla on sopivasti egoa. No, joillakin enemmältikin.
Liekö meidän karvakorvamme jonkinlainen läpileikkaus rodun luonteista:
Vanhin laumassamme on 11-vuotias Wilma. Hän on itse rauhallisuus. Äärimmäisen huolehtivainen ja sydämellinen perheenjäsen. Rauhantuomari, joka keskeyttää muiden koirien liian rajuiksi menneet nahistelut. Määrätietoinen, monipuolinen silmillään viestijä, joka ei terveytensä puolesta saanut elämän korttipelissä ässiä, mutta sitäkin kauniimman sielun.
Keskimmäisemme Betty, 7 vuotta, on ollut edellisessä elämässään — jos ei kuninkaallinen — ainakin aristokraatti. Ylpeä ja harkitsevainen, mikä näkyy komeassa askelluksessa. Muut koirat saavat lähestyä häntä vasta, kun madam itse haluaa. Betty on kuitenkin äärettömän lojaali mutsiaan kohtaan ja on koiralaumamme pomo. Prinsessalla on hurja metsästysvietti: rauha kahden oravan ja lukuisten hiirten muistolle.
Nelly-nuorimmainen, 5 vuotta, on alle nelikiloinen kirppu, jolla vauhtia riittää. Silmässä on aina pilke ja leikkiä hän jaksaisi loputtomiin. Nelly on neuvokas, viekaskin, sillä hän nappaa luut ja herkut muiden koirien nenän edestä. Vaanii ja kurkkii sohvan takaa, milloin on sopiva aika rosvoilla. Nelly voi istua liikkumatta jopa varttitunnin ja tuijottaa herkkupurkkia, jotta joku palkitsisi odotuksen. Määrätietoinen ilopillerimme, jota ei voi rapsuttaa liikaa!
Loppujen lopuksi äärimmäisen parasta bichonissa on sekä sen sisäinen että ulkoinen kauneutensa. Sen lakritsinenä ja mantelisilmät. Hohtavan kaunis valkoinen turkki ja hassu, touhukas vappuviuhka häntänä. Hurmaava harja ja pyöreä pallopää. Niin, bichonin turkki muotoillaan pyöreäksi sieltä ja täältä, minkä vuoksi sen trimmaaminen on suuri ilo.
Entäs haastavinta?
Suomen vuodenajat tuovat bichoneille ja omistajilleen suurimmat haasteet. Bichon ansaitsee olla kaunis! Mutta kävele nyt kurassa ja mudassa siistinä. Ilman kurapukuja taitaisi olla huushollikin varsin mutalammikko.
Toinen ja vielä suurempi haaste ovat terveysasiat, kuten rakenneongelmat, allergiat ja muut sairaudet, joilta monet muutkaan koirarodut pääse välttymään.
Terveisiä rodusta kiinnostuneille?
Bichon on hieno paketti. Sen ulkonäköä ihaillaan ja koira halutaan usein juuri sen valkoisen, nukkemaisen olemuksensa vuoksi. Mutta on muistettava, ettei turkki pysy valkoisena ja takuttomana ilman huoltoa. Turkin hoitamatta jättäminen aiheuttaa koiralle kutinaa ja kipua, sillä takkujen ja huopaantuneen turkin alle ihoon voi kehittyä ihottumaa ja muita ikävyyksiä. Ajellut bichonit ovat harmillisen usein tähän juuri omistajansa laiskuuden ja turkinhuollon laiminlyönnin vuoksi joutuneet.
Jos et jaksa hoitaa turkkia, älä ota bichonia. Ota turkiltaan helpompihoitoinen koira!
Koira kuin koira, jokaisella on oikeus takuttomaan, puhtaaseen oloon, liikunnalliseen arkeen, monipuoliseen ravintoon ja rakkaudentäyteiseen elämään. Jos olet valmis pitämään huolta tästä iloisesta vekkulista, se todella palkitsee sinut loputtomalla rakkaudellaan. Ja rusinana pullassa bichonien vuoksi ei tarvitse imuroida, koska hoidetusta turkista ei lähde karvaa. No, mitä vielä odotat?
Kuka olet?
Hei! Olen Heidi Kempeleestä ja bichoneita minulla ollut jo vuodesta 2008. Uroksia oli alkuun kaksi ja sitten tuli narttu, siitä se sitten levisi… :) nyt toisesta pojasta jo aika jättänyt ja toinen asustaa etelässä. Nämä pojat eivät näyttelyissä käyneet, mutta nartun kanssa aloitettiin harrastamaan näyttelyitä. Montaa kertaa Olga ei näyttelyissä kerennyt käydä, kun oli jo saatu kahden maan valioksi (kiitos kasvattaja Elinan). Sittemmin lauma on kasvanut, nuorimmat, jotka ovat Ariel 3,5v ja Leia 1v. Ariel on yhtä sertiä vaille valio ja Leian kanssa aletaan käymään kuhan näyttelyt taas jatkuu. Tästä nuorimmasta tytsystä odotan paljon, hänellä on liikettä ja luonnetta kerrakseen, saapa nähdä kumpi vie kumpaa 😀
Miten olet päätynyt juuri tähän rotuun?
Rotuun päädyttiin, koska esikoinen tarvitsi kaverin koulun jälkeen kotiin, ja isäntä on allerginen.
Millaisena koet rodun turkinhoidon?
Turkinhoito menee jo rutiinilla, kerran viikossa pesut, föönaukset ja tarvittaessa trimmaukset. Takkuvaihe nuorella koiralla on haastavinta, koska takkuuntuu jo muutaman päivän jälkeen. Siksi silloin saatan pestä jo noin neljän päivän välein. Muuten en koe haastavaksi turkinhoitoa.
Millaisia välineita ja aineita käytät turkinhoidossa?
DoggyManin karstaa ja metalli kampaa, ja kynsileikkureita. Sormin tai suonipuristimella nypin korvakarvat.
Yleensä käytän #1Allsystemsin syväpuhdistavaa shampoota, koska meidän lenkit on yleisesti pyöräteillä ja nytkin kun pölisee kadut niin silloin karva puhdistuu parhaiten. Hoitoaineena käytän Kelcon/Wild Animal Silkn’silk, se tekee turkista pehmeän ja helposti kammattavan. Näin pöyaikana aloitan pesut jaloista kastemalla ne ekana ja hieron niihin villapesu saippuaa, harmaat jalat puhdistuu sillä hyvin.
Mikä tässä rodussa on parasta?
Seurallisuus, ihana luonne, jopa pienten ihmisten kanssa. Nämä omani, joita on neljä, on kaikki niin eri luonteisia; on rauhallista, yksin viihtyvää ja hurjapäitä niin kuin tämä minun nuorin.
Entäs haastavinta?
Kura-aika, en yleensä pue koiria muuten kuin kaatosateella. Haukkuherkkyys, toki lauma vaikuttaa siihen.
Terveisiä rodusta kiinnostuneille?
Hyvät turkinhoitovälineet ja pesuaineet on kaiken A ja O. Pentu kannattaa opettaa jo alusta asti hoitotoimenpiteisiin, niin silloin se on isompana jo helppoa kuin heinänteko! 🙂
Kuka olet?
Olen Katja Rahunen Janakkalan Vähikkälästä. Kasvatan nimellä Wyomaers, ja olen tällä keskellä yhdeksän bichon frisen mamma. Ensimmäinen omistamani bichon frise syntyi vuonna 1999 ja ensimmäinen oma pentue vuonna 2003. Ennen tätä rotua meillä on ollut tiiberinspanieli, labradorinnoutaja ja saksanseisoja. Olen myös kasvattanut yhden parsonrussellinterrieri pentueen.
Miten olet päätynyt juuri tähän rotuun?
Päädyin bichon frisén omistajaksi oikeasti vahingossa. Olin haaveillut jackrussellista, kun kiireinen elämäntilanne mahdollistaa koiran ottamisen. Tuttavalleni tuli bichon frisé Viljo, jonka tapasin Viljon ollessa 3 kuukautta vanha. Sain kuulla, että Viljon kasvattajalle oli palautunut Viljon veli Tomppa ja päätin, että minun on saatava Tomppa. Siitä alkoikin vuorokauden väsytyspommitus kasvattaja Jaana Kauppista kohtaan :) Lopputulos oli toivottu eli Tomppa muutti meille ja muutamaa kuukautta myöhemmin myös Tompan veli Viljo.
Millaisena koet rodun turkinhoidon?
Säännöllisesti ja huolellisesti hoidettu turkki ei kovinkaan paljon aikaa vie ja on todellakin sen työn arvoista. Eihän mikään ole niin kaunista katsottavaa kuin puhdas takuton bichon frisé. Lisäksi itse olen niin mukavuudenhaluinen, että mieluummin pesen koiran kerran viikossa, kuin selvittelen sen turkin muutaman viikon välien ja liottelen pinttymiä.
Millaisia välineita ja aineita käytät turkinhoidossa?
Kunnollisilla välineillä hoito on nopeaa ja turkki ei vahingoitu.
Pyrin valitsemaan pesu- ja hoitoaineet, jotka helpottaa turkin auki pysymistä. Käytän valkoista väriä korostavia pesuaineita ennen näyttelyä ja pölyisimpään aikaan syväpuhdistavaa shampoota.
Mikä tässä rodussa on parasta?
Ihastuttavan iloinen, vilkas, valpas ja sopivalla tavalla tuhma rotu:) Kaikkeen aina valmiina!
Entäs haastavinta?
Hmm, näin kasvattajan ja trimmaajan näkökulmasta turkinhoito lienee se haastavin rodussa.
Terveisiä rodusta kiinnostuneille?
Hienokseltaan puolueellinen mielipiteeni on, ettei parempaa rotua olekaan. Bichonin kanssa voi harrastaa mitä vaan tai olla harrastamatta mitään. Kunhan koira saa olla aidosti perheenjäsen se antaa parastaan :)
